11.1
Sunnuntaina ajoimme Blue Mountainssilta Sydneyhin, kävimme matkalla kahvilla ja aivan mahtavassa nalle kaupassa, jonka valikoimassa oli yli 10 000 erilaista nallea ja kaikki muut otukset vielä siihen päälle. Aivan ihania ja suloisia, monet keräily -harvinaisuuksia, kallein näkemäni nalle oli 950 dollaria ja uskon, että se ei edes ollut se kallein. Omistaja nainen oli todella mukava, kertoi ja kyseli, mutta antoi meidän silti katsella rauhassa. Päätimme ostaa pikkumiehelle jonkun suloisen pehmon. Kriteerinä olisi, että sen tulisi olla jotain Australiaan liittyvää. Vanhempien valitessa sopivia ehdokkaita finaaliin, pikkumies touhusi lattialla. Finalistien löytymisen jälkeen huomasimme, että lattialla olevasta hyllystä oli päässyt vapaaksi ainakin kymmenen pientä kirahvi pehmoa, oli siis selvää mikä eläin olisi ollut pikkumiehen mieleen. Tällä kertaa se ei kuitenkaan täyttänyt kriteerivaatimuksia, joten päädyimme lopulta kenguru käsinukkeen ja ainakin tähän asti valinta on ollut mieleinen.
|
Tikkuaskin kokoisia olivat pienimmät nallet ja isoin kuulemma 1,7 metriä. |
Saavuimme Sydneyhin ajoissa ja löysimme navigaattorin opastuksella hotellimme. Hotellimme nimi oli Springfiel Lodge, sisään mennessäni respasta minua tervehti mukavan oloinen vanha herra. Tiedustelin häneltä, mahtuisiko automme, joka on noin 3,5 metriä korkea heidän tarjoamaansa pysäköintipaikkaan. Hän sanoi, että heidän pysäköintinsä on vain parkkihallissa, johon mahtuu korkeintaan 2 metriä korkea auto. Hän kehoitti meitä etsimään paikan kadun varrelta, mutta varoitti kyllä, että paikan löytäminen voi olla työlästä, etenkin sunnuntai päivänä. Lähdimme siitä sitten metsästämään sopivaa paikkaa ja luulimme löytäneemme sellaisen ja vielä aika läheltä hotellia. 4P luki lapussa, joka oli automme edessä. Meillä kummallakaan ei ollut tietoa mitä se tarkoitti ja pysäköintimaksuautomaattia ei näkynyt missään. Vähän matkan päässä näin kuinka joku pariskunta siivosi farmari autoansa ja he näyttivät samanlaisilta kulkijoilta kuin mekin. Lähdin kysymään, josko heillä olisi tietoa miten pysäköinti toimii. Mies kertoi, että heille oli juuri joku ohi kulkija neuvonut, että paikat ovat ilmaisia ja P-kirjaimen edessä oleva numero kertoisi kuinka pitkän aikaa. Eli voisimme jättää auton sille paikalle, jos kävisimme siirtämässä sitä neljän tunnin välein, kymmeneen asti. Kello oli sen verran, että autoa olisi pitänyt käydä siirtämässä vain kerran illan aikana ja aamulla uudelleen. Paikka, jolle auton parkkiin saimme oli ainoa vapaana oleva, joten kysymys heräsi, että mihin siirtäisimme auton neljän tunnin päästä kun ei vapaana ollut muita paikkoja ja tuskin tilanne ainakaan olisi parantunut iltaan mennessä. Joten nainen teki päätöksen, tähän emme jää, löydämme jonkun järkevämmän ratkaisun. Google osasi kertoa, että seuraavalla kadulla olisi paikkoja, jotka toimisivat maksuautomaatilla. Lähdimme siis etsimään niitä ja löysimmekin paljon paikkoja, jotka olivat kaikki varattuina. Google osasi kertoa monta muutakin hyvää katua, jolla olisi paikkoja. Täysiä olivat nekin. Sitten alettiin puhua isoilla kirjaimilla ja huumori alkoi loppuamaan. Kunnes nainen sai mielestään erinomaisen idean, viedään auto eläintarhalle ja tullaan sieltä lautalla pois ja kävellään hotellille. Mies hyväksyi idean, (koska uskoi varmasti pääsevänsä helpommalla) ja näpytteli navigaattoriin eläintarhan nimen, valitsi ensimmäisen vaihtoehdon ja sitten sitä lähdettiin ajelemaan! Ajeltiin oikealle suunnalle, sitten alettiin tehdä ihmeellisiä käännöksiä, pyörittiin ympyrää ja tehtiin lisää ihmeellisiä käännöksiä ja yhtäkki oltiin melkein samassa paikassa mistä lähdettiin. Alettiin puhua vielä vähän isommilla kirjaimilla ja tultiin siihen lopputulokseen, että navigaattori oli seonnut! Kun hetki rauhoituttiin, niin huomattiin, että ei se navigaattori ollutkaan seonnut, määränpää oli vain aivan väärä. Valittiin uudestaan oikea määränpää ja lähdettiin taas ajamaan. Tällä kertaa pääsimme aivan eläintarhan portille. Tähän mennessä aikaa oli kulunut neljä pitkää tuntia ja koko porukka rupesi olemaan aivan rättiväsynyt parkkipaikan etsintään. Eläintarhan edessä oli vaikka kuinka paljon hyviä parkkipaikkoja, maksimi pysäköintiaika oli kuitenkin niin lyhyt, että emme voineet autoa siihen jättää. Seuraavaksi löysimme paikan jossa olisi päivä maksu, pystyi maksamaan vain yhden vuorokauden kerrallaan, eli olisi pitänyt puolilta öin tulla laittamaan lisää rahaa koneeseen. Ei kiitos. Pyysin, että kävisimme ajamassa siellä mistä lautta lähtee, jotta näkisimme kuinka pitkä matka sinne olisi. Ajoimme lautan lähtölaiturin viereen ja huomasimme siinä muutaman auton parkissa, ei kieltolappuja eikä maksimi pysäköintiaikaa. Tähän mekin pysäköisimme! Lähdin pikkumiehen kanssa katsomaan, koska seuraava lautta lähtisi ja ilokseni huomasin sen lähtevän jo 8 minuutin kuluttua ja sen jälkeen kauhukseni huomasin sen olevan illan viimeinen. Palasimme pikkumiehen kanssa autolle, kerroin Juhalle, että nyt kiireellä tavarat kasaan ja lautan kyytiin. Laitoin pikkumiehen kantoreppuun ja lähdin jo juoksemaan lautalle, Juha keräsi äkkiä joitain tarpeellisia tavaroita lähinnä pikkumiehelle ja juoksi meidän peräämme. Kauheata tunkua lautalle ei ollut ja se lähti aivan ajallaan, jos ei jopa minuuttia tai kahta aikaisemmin. Lautalla koko homma alkoi jo hieman hymyilyttämään, aikamoista räpeltämistä ja aivan älytön tuuri, että kerittiin vielä viimeiseen lauttaan!
|
Sydneyn ylivoimaisesti paras parkkipaikka, (ainakin meille.) |
Lautalta hyppäsimme suoraan taksiin, koska kello oli jo niin paljon, että pikkumies piti saada nukkumaan. Kävimme äkkiä hotellin vieressä ruokakaupassa hakemassa eväitä eläintarhaan ja siitä menimme sitten hotellille, jossa soitimme vielä skypellä suomeen kuulumiset ennen nukkumaan menoa.
|
Oopperatalo. |
12.1
Maanantaina aamulla lähdimme kävellen kohti Circular Quayta, josta lautta lähtisi kohti eläintarhaa. Tässä muutama kuva kävelymatkan varrelta.
Olimme hyvissä ajoin odottamassa lauttaa, jotta kerkiäisimme autolle vaihtamaan vaatteita ennen kuin eläintarha aukeaisi. Jostain syystä aikaisempi lautta ei ottanutkaan matkustajia kyytiinsä, joten jouduimme odottamaan seuraavaa lauttaa ja siellä olikin jo tunkua, koska se oli perillä juuri kun eläintarha aukesi. Autolle päästessämme helpotus oli suuri kun auto oli edelleen samalla paikalla kuin mihin olimme sen jättäneet, kaikki tavarat tallessa ja ei sakkolappuakaan näkynyt missään. Vaihdoimme vaatteet ja pakkasimme eväät ja lähdimme kohti eläintarhan sisäänkäyntiä.
Lippujen ostamisen jälkeen kävelimme hissiin, joka kuljettaisi meidät
eläintarhan sisäänkäynnille. Hissistä näki hienosti koko eläintarhan ja tunnelmat olivat kuin levin gondolihississä ilman suksia! Seuraavaksi kuvia kaikista ihanista otuksista, joita näimme päivän aikana.
|
Hurmaavia simpanssi vauvoja! |
|
Mikä nenä kuuluu kenellekkin? |
|
Kookaburra tuli vahtimaan kun pidimme evästaukoa. |
|
Kavereilla on kyllä hyvät maisemat parveekkeelta. |
|
Marsuja ja kaneja pääsi paijaamaan kaksi kertaa päivässä. |
|
Pikkupossut olivat aivan hurmaavia! |
|
Tiikeri pojat leikkivät ja toisella puolella aitaa leijonaperhe otti aivan rauhallisesti. |
|
Kilpikonnia oli monen kokoisia. |
|
Kenguruitakin oli montaa eri lajia, yksi äiti esitteli meille pientä poikastaan, joka oli tyytyväisenä pussin kyydissä. |
|
Tällaisia uhanalaisia hurjia otuksiakin eläintarhassa oli. |
|
Ihana Mentalist mies oli kertomassa Tasmanian tuholaisten uhanalaisuudesta. |
|
Maailman pisin eläinvauva. |
|
Oltiin katsomassa aivan ihanaa hylje esitystä! |
|
Todella upea perhehuone oli eläintarhassa, täällä oli mukava käydä pikkumies syöttämässä ja vaipat vaihtamassa. |
|
Tämä pitäisi muistaa joka vuoden alussa! |
Loppuun halusin vielä laittaa kuvan jonka nappasin Sydneyssä bussipysäkiltä, ainakin tämän kannalta alkanut hyvin tämä vuosi ja hyvältä näyttää loppu vuosikin!
Terkuin Jenni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti