Olen merkannut kalenteriin päivän 15.6 kohdalle huutokaupassa äidin kanssa ja mukaan on tarttunut valkoinen lipasto. Nyt neljä kuukautta myöhemmin lipasto on vihdoin valmistunut ja saanut paikan meidän remontoidusta kodista! Huikea Fiilis!
Tässä tulisi sitten ne ennen kuvat, työstövaihe ja sitten vielä ne jälkeen kuvat.
Tässä tulisi sitten ne ennen kuvat, työstövaihe ja sitten vielä ne jälkeen kuvat.
Ensimmäisessä kuvassa löytöni heti huutokaupasta kotiutumisen jälkeen. |
Näillä lähdettiin liikkeelle. |
Laatikot pääsivät ensimmäisenä työnalle. |
Ovet olivat seuraavana vuorossa. |
Viimeisenä lipaston rungon vuoro. |
Laatikoista maali lähti upeasti ihan vain kuumailman ja lastan kanssa, ovien kanssa tilanne ei ollutkaan enää niin hyvä. Ovissa olevien salmiakki kuvioiden kohdalla maali oli jotenkin kovempaa, enkä saanut sitä lämmöllä antautumaan. Samoin kävi lipaston rungon kanssa, maali oli todella kovassa, varsinkin kannessa. Päätimme yrittää taltuttaa kovaa maalia soodapuhalluksella. Sooda osoittautui kuitenkin liian hienojakoiseksi, eikä sen vuoksi ollut tarpeeksi tehokas poistamaan kovaa maalikerrosta. Ainoa keinomme ( jos siis älytöntä hiomista ei lasketa) oli hiekkapuhallus. Kokeilimme siis hiekalla ja hiekan karkea kosketus tehosi jopa kaikista paksuimpiin maalikerroksiin. Tietysti juuri vauhtiin päästyämme hiekka loppui kesken ja jouduimme jättämään leikin siltä erää kesken. Sitten kului ainakin kolmisen viikkoa, olimme saaneet lisää hiekkaa ja maalitkin oli jo käyty ostamassa. Palasin taas lipaston pariin, hioin laatikoiden ja kaappien pintaa hieman tasaisemmaksi. J lupautui puhaltamaan lipaston rungon loppuun, niin saisin aloitettua maalaamisen. Niin aloitin laimennetulla Helmi-kalustemaalilla, maalasin ensimmäisen kerroksen laatikoihin ja oviin. J:n saatua rungon puhallettua, menin auttamaan pinnan viimeistely hionnassa ja sitten pääsin maalaamaan runkoonkin ensimmäisen kerroksen maalia. Sitten ilta alkoi pimenemään ja siirsimme kaikki palaset sisälle kuivumaan.
Viikon päästä annoimme niille uuden maalikerroksen edelleen laimennetulla helmi-maalilla. Aluksi tarkoitus oli maalata lipasto ihan täysivalkoiseksi, mutta hiekkapuhallus oli nostanut puun syyt esille upeasti ja en raaskinut niitä piilottaa paksun maalikerroksen alle! Näin ollen maalasimme vielä muutaman kerroksen laimennetulla maalilla ja jätimme kaikki palat taas sisälle kuivumaan. Aamulla J kiinnitti kaapin ovet ja laatikot paikoilleen. Nostimme (miehet nostivat) valmiin lipaston auton perään ja toimme sen vihdoin kotiin!
Tässä se nyt on kotiutuneena.
Ja toinen kuva vähän Joulu tunnelmissa.
Tällainen siitä syntyi, itse ainakin olen todella tyytyväinen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti