San Diego Zoo.
Maanantaina Elizabeth vei meidät juna asemalle, josta
lähdimme junalla kohti San Diegoa. Juna matka kesti 2 tuntia. Juna kulki
puolet ajasta aivan rantaa pitkin. Oli kiva seurata surffareita, lenkkeilijöitä
ja uimareita junan ikkunasta. Matka hurahtikin todella nopeasti ja pian olimmekin San Diegon Old Town
asemalla. Asemalla oli mies, jolla oli päällään paita jossa luki ”ask me” joten
kysyimme häneltä kuinka pääsemme eläintarhaan. Hän neuvoi hienosti miten
ostamme liput ja kuinka pääsemme perille. menimme ensin oranssilla
paikallisjunalla muutaman pysäkin, sitten vaihdoimme vihreän väriseen ja sitten
meidän olisi pitänyt ottaa bussi, mutta päätimmekin kävellä, ( ei sinne nyt
niin pitkä matka voi olla) no niinpä niin, puolen tunnin kävelyn jälkeen J pyysi, jos voisimme ottaa bussin ja sanoin, ettei meillä ole enää tarvetta bussille
koska eläintarhan kyltti on suoraan edessämme. Takaisin päin otimme sitten
bussin!
Ostimme liput eläintarhaan ja olimme saaneet Elizabethiltä kortin, jolla saimme 10 dollaria alennusta pääsylipun hinnasta. Sisään päästyämme
hyppäsimme suoraan eläintarha bussiin, jolla kiersimme sitten ympäri koko
eläintarhan. Bussikierroksen jälkeen lähdimme kävellen tutustumaan lähemmin
eläimiin.
Pandat olivat ihania! Äiti panda ja vuoden ikäinen pieni panda vauva ylemmässä kuvassa. Alemmassa kuvassa isä panda, joka oli aivan sikiunessa selällään kun menimme häntä katselemaan. Kun pandat täyttävät 7-8 heidät palautetaan takisin kiinaan, pitämään kantaa puhtaana.
Kävimme myös katselemassa koalia, jotka bussiajelun aikana olivat ihme kyllä
sikiunessa. Kun olimme lähdössä pois puistosta, kävimme vielä moikkaamassa
koalia ja ne olivat juuri heräilemässä ja näyttivät niin niin suloisilta.
Katselivat suoraan meitä kohti! J
Eläinvauvat ovat tietysti
eläintarhojen parhaimmistoa ja niin oli myös tällä kertaa, ihana 5 kk vanha
kirahvi vauva oli hurjan suloinen J
Orangit olivat hurjan fiksuja ja taitavia, ihan kuin ihmisiä kun niitä hetken
katselee. Toinen keräsi risuja ja toinen
kieri pitkin nurmikkoa. Hienoja otuksia J
Näimme myös muita harvinaisuuksia, he olivat kylläkin jo nukkumassa kun heidät
näimme, nimittäin tasmaanian tuholaisia J
hauskan näköisiä otuksia myös!
Eläintarha sulki ovensa jo viideltä, joten kun puisto meni kiinni
lähdimme metsästämään bussia tien varteen.
bussi tuli, (kylläkin myöhässä) ja siitä suuntasimme sitten takaisin
paikallisjunilla Old Towniin. Siitä sitten amarok junaan ja kohti kotia J uni tuli melkein heti junan lähdettyä
liikkeelle :D Elizabeth haki meidät asemalta ja söimme hieman iltapalaa ja
menimme suoraan nukkumaan, väsyttävä päivä takana J
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti