torstai 7. marraskuuta 2013

Päivä 9.

Viimeinen kokonainen päivä meillä oli sunnuntai. Lähdimme viettämään aurinkoista päivää Venice beachille! Elizabethin tytär Cianni ja hänen miehensä liittyivät myös seuraamme.


Venice oli todella mielenkiintoinen paikka! Paljon ihmisiä ja koiria. Veniceä mainostettiin meille outona paikkana, jossa on outoja ihmisiä. Paikkana Venice ei mielestäni ollut outo, tavallinen rantakatu vain. Ihmiset sen sijaan, noh eivät hekään kait outoja olleet. Paljon kodittomia kerjäämässä rahaa milläkin verukkeella, laulajia, tanssijoita, maalareita ja ihmisiä myymässä jos jonkinmoisia tekeleitään. Kadun varressa oli myös paljon erilasia pieniä putiikkeja, jotka myivät kaikkenlaisia vaatteita, asusteita, kenkiä, surffilautoja ja sisustustarvikkeita. Venice beach oli kaikein kaikkiaa aika inspiroivakin paikka.  



Rannalla on kokonaisia taloja, jotka on koristeltu erilaisilla graffit maalauksilla.

Rannalta löytyi myös paikka, jossa sai maalata palan aitaa spraymaaleilla mieleisekseen, jonka jälkeen seinä maalattiin harmaalla ja seuraava sai aloittaa "puhtaalta pöydältä". 


Mielettömän kokoinen hattara!


Muscle beach, täällä voi katsella kun toiset hikoilevat.

Huonon aamupalan vuoksi nälkä alkoi kurnia jo melko aikaisin, joten päätimme pysähtyä syömään.  


Otimme alkupaloiksi sipulirenkaita kaikille.


Tilasin pesto tomaatti pitsan ja oli kyllä todella hyvää!


J tilasi liha-juustoleivän.




Elizabethin fish and chips annos.


Syömisen jälkeen kävelimme vielä rantaa edestakaisin ja katselimme ihmisiä.
Jälkiruokaa lähdimme nauttimaan cheesecake factoryyn. 


Paikka oli melkein täynnä kun menimme sisään. 


J:n valkosuklaa macadamia juustokakku.


Minun keksitaikina juustokakku.


Cianni, Me ja J.

Kaiken syömisen jälkeen olimme aivan ähkyssä ja suuntasimmekin kotia kohti. Seitsemältä illalla menimme elokuviin katsomaan Last Vegasia. Suomen ensi.ilta jo 22.11! Kaikki katsomaan, suosittelen lämpimästi.


Elokuvan jälkeen päivän ruuat olivat jo hieman laskeneet, joten päätimme suunnata kokemuksen vuoksi Hooters-ravintolaan. Iso pettymys, joka suhteessa. Enempää en lähde kommentoimaan! ;) 















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti